MELEK MAZICI

Ruusu, 2006, 76 x 119 cm

”Tarkenna äärettömyyteen
jos tahdot kuvata
taivasta vasten
kirsikankukan”

(Lassi Nummi, 1987)

Uusien teosteni maailma on liikettä, kosketusta, lämpöä ja muutosta. Teosten lähtökohdat saattavat olla kukkia ja kasveja, mutta ne muuttuvat kuvissa muistoiksi, kuin kaukaiseksi kosketukseksi ohuen kankaan läpi.

En kutsu teoksiani maisemiksi tai kukiksi. Ne ovat mielentiloja, joissa katsoja rakentaa oman maailmansa. Yritän oikeastaan luoda sellaisen tyhjän tilan, arvoituksen, jonka katsoja pystyy täyttämään omilla ajatuksillaan. Jos olen saanut ihmisen pysähtymään ja löytämään oman ajatusten ja tunteiden tilan, olen onnistunut.

Varmasti tuon teoksiini omia muistojani ja omia kokemuksiani. Varmasti teoksissa on myös oma tunteeni elämän täyteläisyydestä. Ne ovat tiivistymiä, keskellä oman elämäni kaarta, keskellä aurinkoisen keskipäivän hetkeä. Ne ovat myös hetken oivalluksia siitä, mitä koemme ympärillämme, maisemassa, toisissa ihmisissä.

Olen halunnut pysäyttää elämän virtaa. Joissakin teoksissani olen myös halunnut kuvata sen liikkeen, josta koko elämä syntyy. Siksi pinnalta katsottuna sinertävä maisemani on rauhallinen, mutta silti maisema on jatkuvassa muutoksessa, liikkeessä. Maisemista nousee sumuja, ilmavirtoja, tuuli, kuin henki joka uudistaa kaiken itsestään selvän. Maisemieni tarina on se, että monet asiat tapahtuvat samaan aikaan, eri paikoissa. Tapahtumat luovat tilan, jota kutsutaan maailmaksi. Taiteen maailma syntyy lopullisesti katsojan omassa tajunnassa. Minä yritän antaa siihen kaikkein tiivistyneimmän hetken, meditatiivisen kokemuksen, oman kokemukseni.

Ilo on teosteni tärkeä väri. Jotkut teokseni ovat iloista, eroottista leikkiä elämän muodoilla ja väreillä. Niissä on heijastuksia ja vastakkain pantuja kuvia. Esineiden varjot muodostavat oman kuvansa. Äkkiä kukan osat tai hauskat tupsut saavatkin oman ikuisen elämänsä. Ne muuttuvat kuviksi, jotka eivät katoa koskaan, vaikka kukat ovat jo kauan sitten kadonneet.

Melek Mazici