| Riikka Puronen
Galleria Krista Mikkolassa 25.1.–13.2.05
Näyttelyn avajaiset tiistaina 25.1. klo 17-19. Tervetuloa!
Riikka Purosen teokset Galleria Krista Mikkolassa luovat mielikuvia maisemasta. Näyttely koostuu veistoksesta, videosta ja valokuvista. Materiaalisesti erilaiset työt kohtaavat sattumanvaraisuuden ja maisemallisuuden elementeissä.
Riikka Puronen (s.1968) on valmistunut Helsingin Kuvataideakatemiasta taiteiden maisteriksi vuonna 1996. Hän on saanut Vuoden nuoren taiteilijan palkinnon vuonna 1997. Hänellä on ollut lukuisia ryhmä- ja yksityisnäyttelyitä, ja viimeksi hänen töitään oli näytillä Mäntässä Pekilo -talossa.
Puronen kertoo maisemamaalauksen olevan lähtökohtana koko näyttelylle. Henkilökohtainen luontokokemus näkyy läpi teeman myös teosten nimissä - styroksiveistos on saanut nimen Eteläranta, ja valokuvat esittävät mm. kotkaa, vuorta, silmua. Taiteilija onkin aloittanut teosten suunnittelun viime talven hangilla, kävelyllä etelärannassa.
Eteläranta –veistoksessa Puronen esittelee styroksin materiaalina marmorin tavoin. Leikatun styroksin pintaan on kiinnitetty teräs- ja valoelementtejä. Käytettyä tekniikkaa hallitsee sattumanvaraisuus. Maisemamaalaus –nimisessä videoteoksessa muste hajoaa veteen, sattumanvaraisesti. Taiteilija kontrolloi musteen määrä, mutta lopputulos on sattumanvarainen, alati muuttuva maisemankuvaus. Maisema on subjektiivinen, jäljen seuraaminen on magneettista. Tunnelma vaihtuu niin teoksessa, kuin mielen assosiaatioissakin.
Valokuvissaan Puronen yhdistää veistoksen ja videoteoksen elementit. Kuvissa on valokuvattu styroksiveistoksesta ylijääneitä leikkuupaloja. Styroksi muistuttaa kuvissa puuta ja jäätä, hallitsematonta ja puhdasta.
<<< takaisin
|